maanantai 26. lokakuuta 2015

KUONOKIRJA

          Osku-mopsi kuonokirjassa 2015

Osku on mukana tämän vuoden Showhau mr ja miss kuonokirja kilpailussa!

Äänestäthän Oskua?



Ohjeet

- Mene osoitteeseen: www.Showhau.fi/etusivu/kuonokirja/

-Kirjoita "haku" kohtaan Osku mopsi.

- Klikkaa kohtaa Osku mopsi.

-Paina kohtaa "äänestä".


Kiitos, jos äänestät Oskua vuoden 2015 mr ja miss kilpailuun!



-Emma ja Osku

AUKIO MKH


Treenipaikka MKH
(Metsän Koira Harrastajat)
 
 
Aukio on meidän treenipaikka, jota aloimme rakentamaan alkusyksystä.
Haimme mukaan meidän ystäviä ja heidän koiria mukaan harrastamaan koirien kanssa puuhailua.
Meillä oli ensimmäiset kisat syyskuun 20 päivä tehtiin aiheesta erikseen postaus nimeltään "oma agilitykisa". 

 

Kuvassa on meidän palkintokorokkeet, jotka ovat olleet
todella käytännölliset.
 
Olemme myös tehneet muutamia penkkejä kentämme sivuun, että niihin voi istua halutessaan.
Kisoja varten ainakin penkit ovat aika käytännöllisiä.
Ensimmäisessä kuvassa näkyy myös, että olemme löytäneet palkintojakkarat
1,2,3 voitoille!
 
Kentän kokonaisuus
 
 Me käytetään todella paljon aikaa kentän siivoomiseen ja muutenkin kentän tekemiseen.
Meitä on auttettu ja ystävät auttavat meitä vieläkin. Teemme myös yhdessä talkoota, jolloin haravoimme ja ylläpidämme kentän kuntoa. Pidämme treenejä kerran tai kaksi viikossa.



  
Penkit ollaan tehty yksinkertaisesti käyttämällä
hieman ruuveja ja puuta.
 

 
Metsän koira harrastajat ovat meidän nimi (MKH)
Keksimme nimen kaikki yhdessä ja teimme leveästä puun palasta kyltin.
 
Mottomme: Jokainen omalla tavallaan!

 
Iloista syksyä toivottaa: Emma ja Maisa + MKH









sunnuntai 25. lokakuuta 2015

SYYSLOMANI

Moikka!

Huomenna alkaa kouluarki ja syysloma loppuu :( On aina masentavaa loman jälkeen palata kouluun, mutta onneksi muutamassa päivässä jo tottuu olemaan koulussa. Olen syysloman aikana tehnyt aika paljon kaikkea. Kävin Maisan kanssa Pasaatissa ja elokuvissa, olemme myös pidetty treenejä aukiolla, leivottu pullaa ja oltu vain tekemättä mitään. Kohta onkin jo marraskuu ja sitten joulukuu. Olettekos jo hankkineet joulukalenterin? Minä en vielä. Onko teillä suklaakalenteri vai korukalenteri? Glitterissä ainakin myydään korukalenterejä, sellaista olisi joskus kiva kokeilla:). Miten teidän loma sujui? Kävin tänään aamulenkillä ottamassa kuvia blogille! Koirat olivat myös mukana.











perjantai 16. lokakuuta 2015

Syysloman paikka :)

Moikka!
 
Koulua on käyty jo noin kaksi kuukautta niin nyt ois syysloman paikka. Vene on jo nostettu ylös, vaahteralla on  punaiset lehdet ja kenttä, joka on aivan hurjan näköinen. Viikonloppuisin  kentällä on harjoituksia, koirat oppivat kyllä ihan salaman nopeasti.
Martta on alkanut taas hyppiä agilityssa, kun sillä oli niitä ongelmia niiden kanssa. Mut joo hyvää syyslomaa!
 
Lehdet puun nyt kellastuu,
Kukatkin hennot lakastuu.
Syksyn värit hehkuvat,
maahan kohta leijailevat.
Vettä sataa ripsuttaa,
lammikoissa liplattaa.
 
 
 




 
Syksyisin terveisin: Maisa ja Martta